Uutiset

ATE toteuttaa Aticon hankkeen Uuteenkaupunkiin

Atico Oy käynnistää ARA-vuokra-asuntotuotantonsa Uuteenkaupunkiin rakennettavalla kahdeksankerroksisella puukerrostalolla. As Oy Uudenkaupungin Fregatti käynnistää neljän talon ja 196 asunnon kokonaisuuden rakentamisen. Pääurakoitsijaksi hankkeeseen valittiin julkisen urakkakilpailun kautta ATE Oy. Kiinnostus puukerrostalotuotantoa kohtaan kasvaa Suomessa koko ajan. Ympäristöministeriön selvityksen mukaan puukerrostalotuotanto tuplaantuu Suomessa seuraavien kahden vuoden aikana. Valtion taholta edistetään puukerrostalorakentamista voimakkaasti….

Luovi ja ATE winwin-yhteistyössä

Ammattiopisto Luovi ja ATE aloittivat tänä syksynä yhteistyön tehdaskiinteistön maisemoinnilla. Jatkosuunnitelmiin kuuluu opiskelijoiden hyödyntäminen muun muassa kiinteistöhuollon tehtävissä. Ammattiopisto Luovin opiskelijat raivasivat ATEn tehdaskiinteistön tontin elokuussa siistiksi. Toimitusjohtaja Risto Lamminmäki kävi kertomassa yhteistyön kokemuksista Työelämäfoorumissa Seinäjoella. Kuvissa tonttia ennen ja jälkeen opiskelijoiden maisemointiprojektin: – Kokeilu herätti meidät näkemään, että tehtaalla…

Puurakennuksessa pystyt pitämään yhteyksiä yllä

ATE Oy esittelee Finnbuild-messuilla yleisölle CLT-massiivipuurakennetta, jossa yhdistyvät energiatehokkuus ja mahdollisuus hyvään langattomaan viestintään. Asukkaat arvostavat molempia asioita sen lisäksi, että puu koetaan kodikkuutta lisääväksi materiaaliksi. – CLT-massiivipuurakennuksessa ei tarvita energiatehokkuuden edistämiseksi metalliseoksia sisältäviä eristekerroksia, jotka ovat suurin syy siihen, että monissa uusissa rakennuksissa kännykät toimivat huonosti, toteaa ATE Oy:n…

Lumipalloefekti puukerrostaloasuntojen kysynnässä

Hyvät asukaskokemukset ovat nostattaneet puukerrostaloasuntojen kysyntää. Keskustelu puun arvosta hyvinvointiin on myös kasvanut sisäilmailmaongelmien lisääntymisen myötä. ATE tuottaa puukerrostaloja massiivipuusta moduulitekniikalla. Suomessa on tällä hetkellä parisen tuhatta puukerrostaloasuntoa. Rakennustutkimus RTS:n mukaan vuosina 2018-2020 Suomessa aloitetaan kuntien arvioiden mukaan yhteensä 186 puukerrostalon rakentaminen. Asukastyytyväisyystutkimuksissa asukkaat nostavat esiin kodikkuuden tunteen, asuntojen lämpimyyden…

ATEssa vaihtui johtokapula

ATEn toimitusjohtaja vaihtui 1.9.2018, kun Risto Lamminmäki aloitti työnsä uutena johtajana. Jari Pajala siirtyi coo:ksi Timberwise Oy:n. DI Risto Lamminmäki siirtyi ATEen Alavus Ikkunat Oy:ltä, jossa hän työskenteli seitsemän vuotta tuotanto- ja kehitysjohtajana. Aiemmin Lamminmäki työskenteli Etelä-Suomessa muun muassa telekommunikaatiosektorilla. – Olen syntyjäni pohjalaisia ja muutimme perheen kanssa takaisin Etelä-Pohjanmaalle,…

ATE Oy:n tehdastila, nosturin koukku etualalla, taustalla puuelementtejä

Puukerrostaloasuntoja halutaan lisää

Puukerrostaloasuntojen rakentaminen on kymmenen vuoden aikana lisääntynyt merkittävästi. Valmiita asuntoja on tällä hetkellä parisen tuhatta ja suunnitteilla noin 6000 asunnon tuotanto. ATE Oy:n seminaarissa esiteltiin ympäristöministeriön selvitys mahdollisuuksista aktivoida alalle lisää rakennuttajia. – Viime vuosina puukerrostalorakentamiseen on syntynyt myös uutta ratkaisutarjontaa. Perinteisten rankarakenteisten tasoelementtien lisäksi alalle on tullut uusia tilaelementtitoimittajia….

Kuivana rakentaminen on hyvän sisäilman perusta

Sisäilmayhdistyksen toiminnanjohtaja Mervi Ahola korostaa kaikessa rakentamisessa kuivana rakentamista ja on tyytyväinen, että yhdistyksen laatima sisäilmastoluokitus ja sekä rakennusmateriaalien M1 päästöluokitus on otettu laajasti käyttöön. – Puu- ja betonirakentamista ei pitäisi laittaa vastakkain sisäilma-asioissa, vaan korostaa kaikessa rakentamisen laatua ja kuivaketjua. Rakenteisiin ei pitäisi missään olosuhteissa päästä vettä, muistuttaa Ahola….

ATEn massiivipuukerrostalossa kuivaketju turvattu

Kirkkonummen ensimmäisen puukerrostalon, As Oy Kirkkonummen Konsulintornin rakentaminen on käynnistynyt. Massiivipuisista moduuleista rakennettavalla 19 osakeasunnon talolla on ollut hyvä kysyntä, talosta on vain muutama asunto varaamatta. Pääurakoitsijaksi valittu ATE Oy korostaa tuotannossaan kuivaketjun merkitystä. Konsulintornin asuntomoduulien rakentaminen on jo aloitettu ATE Oy:n tehtaalla Alavudella. – Kuivaketjun varmistamiseksi tarvitaan kosteudenhallintasuunnitelma, joka…

Konsulintornin rakentaminen käynnistyy

Sundsbergin luonnonkauniille alueelle rakennettava Suomen ensimmäinen omistusasuntopuukerrostalo, As Oy Kirkkonummen Konsulintorni on saanut rakennusluvan. Asukkaat pääsevät muuttamaan ATE Oy:n massiivipuumoduuleista toteuttamaan, 19 asunnon taloon 2018 vuoden lopussa. – Rakentaminen on nopeaa, koska massiivipuumoduulit toteutetaan Alavuden tehtaallamme ja talo kootaan perustusten päälle noin viikko ja kerros tahtia kuivan kelin aikana, kertoo…

Omatoimi on helppo ja turvallinen asuintalo

Kolme vuotta CLT-moduulitalossa asunut Eero Hiironen on tyytyväinen asumiseensa. Talo on lämmin ja hiljainen. Bonuksena ovat mukavat naapurit. Saarijärven Seudun Asumisoikeusyhdistys rakennutti vuonna 2015 CLT-massiivipuusta 24 huoneiston kerrostalon Saarijärven keskustaan. Eero Hiironen on ollut mukana yhdistyksessä jo Omatoimi-nimisen talon suunnitteluvaiheesta lähtien. Jokainen asunto on tehty kahtena elementtinä, jotka asennettiin valmiina….