Lumipalloefekti puukerrostaloasuntojen kysynnässä

Hyvät asukaskokemukset ovat nostattaneet puukerrostaloasuntojen kysyntää. Keskustelu puun arvosta hyvinvointiin on myös kasvanut sisäilmailmaongelmien lisääntymisen myötä. ATE tuottaa puukerrostaloja massiivipuusta moduulitekniikalla.

Suomessa on tällä hetkellä parisen tuhatta puukerrostaloasuntoa. Rakennustutkimus RTS:n mukaan vuosina 2018-2020 Suomessa aloitetaan kuntien arvioiden mukaan yhteensä 186 puukerrostalon rakentaminen.

Asukastyytyväisyystutkimuksissa asukkaat nostavat esiin kodikkuuden tunteen, asuntojen lämpimyyden sekä hyvän ääneneristyksen. Puu myös mielletään rauhoittavaksi materiaaliksi.

ATEn toiminta on käynnistynyt tänä vuonna Alavuden tehtaalla, jossa valmistetaan CLT-massiivipuisia asuntomoduuleita. Ensimmäinen talo asennetaan tämän vuoden lopulla Kirkkonummelle. ATE vastaa myös asennustyöstä.

Hyvinvointi asumisessa koetaan yhä tärkeämmäksi

– Ihmiset vaativat parempaa laatua rakentamiseen ja haluavat, että hyvinvointiin liittyviin seikkoihin kiinnitetään rakentamisessa enemmän huomiota. Puulla on todettu olevan terveydellisiä vaikutuksia. Lisäksi puun kosteudensitomiskyky, hyvät akustiset ominaisuudet ja lämmönjohtavuus ovat tunnettuja puun ominaisuuksia, kertoo ATE Oy:n toimitusjohtaja Risto Lamminmäki.

Toimitusjohtaja Risto Lamminmäki

– Ensi vuonna valmistamme noin sata asuntoa. Tavoitteenamme on viedä teollista moduulirakentamista voimakkaasti eteenpäin jatkuvalla kehitystyöllä. Nyt kun puukerrostalorakentaminen on lähdössä kansallisella tasolla reippaaseen kasvuun, on innovatiivisilla talotekniikka-alan yrityksillä iskun paikka, toteaa Lamminmäki.

Kuivaketju kaiken a ja o

Teollinen puurakentaminen tarkoittaa ATEn osalla, että asuntomoduulit rakennetaan kuivissa tehdasolosuhteissa asumisvalmiuteen ja kuljetetaan paikanpäälle työmaalle asennettavaksi kuivan kelin aikana.

Rakentaminen on nopeaa. Perustusten tekemisen jälkeen asuntomoduulit asennetaan paikoilleen kuin legopalikat noin viikko per kerros tahtiin. Asennusaikaan lasketaan aina säävaraus. Moduuleita ei asenneta sateella ja asennuksien välillä rakennus sääsuojataan.

– Kuivaketjun varmistaminen on kaikessa rakentamisessa olennaista. Meillä laatu perustuu  myös tarkkaan dokumentointiin. Käytössämme on Kotopro-työmaadokumentointijärjestelmä, jonka avulla varmistetaan, että jokainen työvaihe toteutetaan suunnitelmien ja ohjeistuksen mukaisesti, toteaa Lamminmäki.

Laatuun kuuluu myös hyvä suunnittelu. ATEn tuotannon arkkitehtisuunnittelusta vastaa puumoduulirakentamisen uranuurtajat Suomessa.

Lisätietoja:

Toimitusjohtaja Risto Lamminmäki, risto.lamminmaki@ateoy.fi, puh. 040 035 2599