ATE käynnistää Kirkkonummella vapaarahoitteisen puukerrostalohankkeen

Sundsbergin luonnonkauniille alueelle on tulossa alueen ensimmäinen omistusasuntopuukerrostalo, As Oy Kirkkonummen Konsulintorni. Hankkeen takana on Alavus Tilaelementit Oy ATE, joka pystyy toteuttamaan kohteen betonirakentamisen kanssa kilpailukykyiseen hintaan. Kohteen suunnittelusta vastaa moduulirakentamisen uranuurtaja professori Markku Hedman.

Puukerrostaloasuminen on kasvattanut suosiotaan asiakkaiden lisääntyvän ympäristötietoisuuden myötä. Puukerrostalossa asuminen tuottaa asukkaalleen pienemmän asumisen hiilijalanjäljen.

— Parin viime vuoden aikana on tapahtunut selkeä muutos asiakkaiden ajattelutavassa. Yhä useammin kysytään rakentamisen ympäristövaikutuksia. Puurakentaminen on nousemassa ekologiseksi sijoituskohteeksi, toteaa Konsulintornin markkinoinnista vastaava kiinteistövälittäjä Pirjo Heide Primehouse Oy:stä.

Heide korostaa kuitenkin myös hinnan merkitystä puurakentamisen suosion kasvussa. Konsulintornissa olennaista on, että hinta on hiottu moduulirakentamisen keinoilla betonirakentamisen kanssa kilpailukykyiseksi.

— Hinta saadaan kilpailukykyiseksi hyödyntämällä CLT:n hyviä ominaisuuksia ja yksinkertaistamalla suunnittelua kuitenkin niin että palo- ja äänitekniikan vaatimukset otetaan huomioon. Tuote täytyy myös saada mahdollisimman valmiiksi tehtaalla, jotta paikan päälle jää vain moduulien yhteen liittämisen toimet, kertoo ATEn hallituksen jäsen Keijo Ullakko RaceCon Consultin Oy:stä.

Ullakolla on pitkä kokemus puurakentamisen kehittäjänä. Hän korostaa puurakentamisen kilpailukyvyn kasvattamisessa arkkitehtisuunnittelun merkitystä.

— Hyvin suunniteltujen moduulien avulla asunnot saadaan muunneltaviksi, mikä on asunnon ostotilanteessa yhä tärkeämpi ominaisuus. Konsulintornissa tässä on onnistuttu erinomaisesti, kertoo Ullakko.

Konsulintornin suunnittelusta on vastannut Arkkitehdit a-live. Pääsuunnittelija on arkkitehti, Tampereen teknillisen yliopiston professori Markku Hedman, joka on modulaarisen asuntosuunnittelun uranuurtaja Suomessa. Hankkeen projektiarkkitehtina toimii arkkitehti Leif Lindegren.

— Olemme pyrkineet luomaan Konsulintorniin pientalon tunnelmaa yhdistettynä kerrostaloasumisen helppouteen, kiteyttää Hedman.

Pientalomaisuutta Konsulintorniin on haettu muun muassa suunnittelemalla asuntoihin lattiasta lähes kattoon ulottuvia ikkunoita. Myös talon sakaramainen muoto auttaa asuntoja avautumaan useampiin ilmansuuntiin ja avoimiin näkymiin. Kohteessa on myös kerrostalotuotannolle harvinaisella tavalla asuntoja ilman yhtään seinänaapuria.

Sisustukseltaan asunnot on suunniteltu skandinaavisiksi. Kaunista kuultokäsiteltyä puupintaa on näkyvillä sekä asuinhuoneiden sisäkatoissa, että osin myös seinien sisäpinnoissa.

— Puurakenteinen kerrostalo on erityisen paloturvallinen, sillä asunnoissa on huonekohtainen sammutusjärjestelmä. Kohteen toteuttaminen moduulirakenteisena, jolloin valtaosa rakennustöistä tehdään kuivissa ja lämpimissä tehdasolosuhteissa sekä asennetaan säältä suojassa, vähentää myös kosteusongelmien riskit minimiin, korostaa Ullakko.

Alavus Tilaelementit Oy ATE on pohjalaisten yrittäjien tänä syksynä perustama yritys, joka keskittyy kehittämään massiivipuurunkoisten asuintalojen ja julkisten kohteiden rakentamista. ATE sekä toteuttaa asuntomoduulit että vastaa niiden urakoinnista.

Lisätietoja:

Pirjo Heide, Primehouse Oy, puh. 040 097 4929

Keijo Ullakko, Alavus Tilaelementit Oy ATE, puh. 040 549 7250

Markku Hedman, Arkkitehdit a-live, puh. 040 702 4884

As Oy Kirkkonummen Konsulintornin perustiedot

  1. Sijainti/osoite: Konsulinkaari, Kirkkonummi
  2. Käyttötarkoitus: Asuinkerrostalo
  3. Tontin koko: 2588 m2
  4. Kerrosala-neliömetrit: 1200 m2
  5. Asuntojen lukumäärä: 19
  6. Kerrosten määrä: 4
  7. Lyhyt kuvaus hankkeesta: Teollisesti valmistettu massiivipuurunkoinen ( CLT ) kerrostalo.
  8. Rakentamisen arvioitu aloitusajankohta: 5/2018
  9. Valmistumisen tavoitteellinen ajankohta: 12/2018
  10. Rakennuttaja: RaceCon Consulting Oy
  11. Materiaalitoimittajat: Alavus Tilaelementit Oy ATE
  12. Arkkitehti- ja pääsuunnittelu: Arkkitehdit a-live
  13. Talotekniikan suunnittelu: Granlund Pohjanmaa Oy